Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen. Hän sanoi: ”Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sen tähden tehkää ja pitäkää kaikki, mitä he sanovat teille. Mutta älkää tehkö heidän tekojensa mukaan, sillä he eivät itse tee niin kuin opettavat. He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten harteille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa. He tekevät kaikki tekonsa sitä varten, että ihmiset katselisivat heitä. Raamatunlausekoteloistaan he tekevät leveitä ja viittansa tupsuista suuria. He rakastavat kunniapaikkaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagogissa ja pitävät siitä, että heitä tervehditään toreilla ja että ihmiset kutsuvat heitä rabbiksi.
Mutta älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksenne ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus. Joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. Joka itsensä ylentää, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.”
”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te tekopyhät! Te suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka olisivat menossa. [Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te tekopyhät! Te syötte leskien talot ja näön vuoksi rukoilette pitkään. Te saatte sitä kovemman tuomion.]
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te tekopyhät! Te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen. Ja kun joku on sellaiseksi tullut, te teette hänestä kadotuksen lapsen, kaksin verroin pahemman kuin itse olette.
Voi teitä, te sokeat taluttajat! Te sanotte: ’Jos joku vannoo pyhäkön kautta, se ei merkitse mitään, mutta jos joku vannoo pyhäkön kullan kautta, vala sitoo häntä.’ Te tyhmät ja sokeat! Kumpi on suurempi, kulta vai pyhäkkö, joka kullan pyhittää? Te sanotte myös: ’Jos joku vannoo alttarin kautta, se ei merkitse mitään, mutta jos joku vannoo sen päällä olevan uhrilahjan kautta, vala sitoo häntä.’ Te sokeat! Kumpi on suurempi, uhrilahja vai alttari, joka lahjan pyhittää? Joka siis vannoo alttarin kautta, vannoo alttarin ja kaiken sen kautta, mitä alttarilla on. Joka vannoo pyhäkön kautta, vannoo pyhäkön kautta ja hänen kauttaan, joka siinä asuu. Ja joka vannoo taivaan kautta, vannoo Jumalan valtaistuimen kautta ja hänen kauttaan, joka sillä istuu.