Saarnaaja 2:1-11

Minä sanoin sydämelleni: ”Tule, minä annan sinun kokea iloa, nauttia hyvää.” Mutta katso, sekin oli turhuutta. Naurusta minä sanoin: ”Mieletöntä!”, ja ilosta: ”Mitä se hyödyttää?” Minä päätin mielessäni virkistää ruumistani viinillä – kuitenkin niin, että sydämeni pysyisi viisaudessa – ja samalla noudattaa tyhmyyttä, kunnes saisin nähdä, mikä on hyväksi ihmislapsille, mitä heidän tulee tehdä taivaan alla vähinä elämänsä päivinä. Ryhdyin suuriin töihin: rakensin itselleni taloja ja istutin viinitarhoja, tein itselleni puutarhoja ja puistoja ja istutin niihin kaikenlaisia hedelmäpuita. Tein itselleni vesilammikoita kastellakseni niiden vedellä puita kasvavaa metsikköä. Minä ostin orjia ja orjattaria, ja kotona syntyneitäkin minulla oli. Minulla oli myös karjaa, nautaeläimiä ja pikkukarjaa, enemmän kuin kenelläkään niistä, jotka ennen minua olivat olleet Jerusalemissa. Kokosin itselleni myös hopeaa ja kultaa, kuninkaiden ja maakuntien aarteita. Hankin itselleni laulajia, laulajattaria ja ihmislasten iloja: vaimon, jopa vaimoja. Minä tulin yhä mahtavammaksi, yli kaikkien, jotka ennen minua olivat olleet Jerusalemissa, kuitenkin viisauteni säilyttäen. En kieltänyt silmiltäni mitään, mitä ne pyysivät, enkä torjunut sydämeltäni mitään iloa. Minun sydämeni iloitsi kaiken vaivannäköni tuloksista. Se oli osani kaikesta vaivannäöstäni. Mutta kun käänsin huomioni kaikkiin töihin, joita käteni olivat tehneet, ja vaivannäköön, jolla olin itseäni vaivannut niitä tehdessäni, niin katso: se oli kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua. Mistään ei ole hyötyä auringon alla.