2. Kuninkaiden kirja 7:1-20

Elisa vastasi: ”Kuulkaa HERRAN sana. Näin sanoo HERRA : Huomenna tähän aikaan maksaa Samarian portilla sea-mitta hienoja vehnäjauhoja sekelin ja kaksi sea-mittaa ohria sekelin.” Silloin vaunu-upseeri, jonka käsivarresta kuningas otti tukea, vastasi Jumalan miehelle ja sanoi: ”Vaikka HERRA tekisi luukut taivaaseen, voisiko sellaista tapahtua?” Elisa vastasi: ”Sinä saat nähdä sen omin silmin, mutta syödä sinä et saa.” Kaupungin portin edustalla oleskeli neljä spitaalista miestä. He sanoivat toisilleen: ”Mitä me tässä istumme ja odotamme kuolemaa! Jos päätämme mennä kaupunkiin, jossa on nälänhätä, me kuolemme. Jos jäämme tähän, me kuolemme. Tulkaa, siirtykäämme aramilaisten leiriin. Jos he jättävät meidät eloon, me jäämme eloon, mutta jos he surmaavat meidät, me kuolemme.” Iltahämärissä he nousivat mennäkseen aramilaisten leiriin, mutta kun he tulivat leirin laitaan, siellä ei ollutkaan ketään. Herra oli näet antanut aramilaisten sotajoukon kuulla sotavaunujen, hevosten ja suuren sotajoukon ääntä. Silloin aramilaiset olivat sanoneet toisilleen: ”Nyt Israelin kuningas on palkannut heettiläisten kuninkaat ja Egyptin kuninkaat hyökkäämään meidän kimppuumme.” Siksi he olivat nousseet ja paenneet hämärissä. Telttansa, hevosensa, aasinsa ja leirinsä he olivat jättäneet niille sijoilleen ja paenneet henkensä edestä. Tultuaan leirin laitaan spitaaliset menivät erääseen telttaan, söivät ja joivat, ottivat sieltä hopeaa, kultaa ja vaatteita, menivät pois ja kätkivät ne. Sitten he tulivat takaisin, menivät toiseen telttaan ja ottivat sieltäkin saalista, menivät pois ja kätkivät myös sen. Mutta sitten he sanoivat toisilleen: ”Emme tee oikein. Tämä päivä on hyvän sanoman päivä. Jos olemme vaiti ja odotamme aamun valkenemiseen asti, me syyllistymme rikokseen. Tulkaa, menkäämme kertomaan tästä kuninkaan palatsiin.” Sitten he menivät, kutsuivat kaupungin portinvartijat ja kertoivat heille: ”Me menimme aramilaisten leiriin, mutta siellä ei ollut ketään, eikä kuulunut ihmisten ääniä. Siellä oli vain hevosia ja aaseja kytkettyinä, ja teltat olivat paikoillaan.” Portinvartijat huusivat ja ilmoittivat tämän kuninkaan palatsiin. Kuningas nousi yöllä ja sanoi palvelijoilleen: ”Minäpä sanon teille, mitä aramilaiset aikovat tehdä. He tietävät meidän kärsivän nälkää ja ovat poistuneet leiristään ja piiloutuneet kedolle. He ajattelevat, että kun me lähdemme ulos kaupungista, he ottavat meidät elävinä kiinni ja pääsevät sisälle kaupunkiin.” Mutta eräs hänen palvelijoistaan vastasi: ”Ottakoot muutamat miehet viisi jäljellä olevista hevosista. Niillehän käy muutenkin samoin kuin kaikelle Israelin joukolle, joka on jäljellä kaupungissa, ja samoin kuin on käynyt kaikelle Israelin joukolle, joka on jo tuhoutunut. Lähettäkäämme heidät matkaan, niin näemme.” Niin he ottivat kahdet vaunut hevosineen, ja kuningas lähetti ne aramilaisten sotajoukon jälkeen sanoen vaunusotureille: ”Menkää katsomaan!” He menivät aramilaisten jäljessä Jordanille asti ja näkivät, että koko tie oli täynnä vaatteita ja varusteita, jotka aramilaiset olivat heittäneet pois hädissään. Miehet palasivat ja kertoivat kaiken kuninkaalle. Silloin kansa lähti ja ryösti aramilaisten leirin. Ja niin sea-mitta hienoja vehnäjauhoja maksoi sekelin ja kaksi sea-mittaa ohria sekelin, HERRAN sanan mukaan. Kuningas oli asettanut porttia valvomaan sen upseerin, jonka käsivarresta hän vaunuissa otti tukea, mutta kansa tallasi hänet portin luona kuoliaaksi. Kävi juuri niin kuin Jumalan mies oli puhunut silloin, kun kuningas oli tullut hänen luokseen. Jumalan mies oli nimittäin sanonut kuninkaalle: ”Huomenna tähän aikaan maksaa Samarian portilla kaksi sea-mittaa ohria sekelin ja yksi sea-mitta hienoja vehnäjauhoja sekelin.” Mutta upseeri oli vastannut Jumalan miehelle: ”Vaikka HERRA tekisi luukut taivaaseen, voisiko sellaista tapahtua?” Silloin Elisa oli vastannut: ”Sinä saat nähdä sen omin silmin, mutta syödä sinä et saa.” Niin hänen myös kävi. Kansa polki hänet portin luona jalkoihinsa, ja hän kuoli.