YouVersion Logo
Search Icon

1. Mooseksen kirja 29

29
Jaakob Laabanin luona
1Jaakob jatkoi matkaansa ja tuli idän kansojen maalle. 2 Katsellessaan seutua hän näki kaivon, ja kaivolla makasi kolme lammas- ja vuohilaumaa, sillä siitä kaivosta oli tapana juottaa laumoja. Kaivon suulla oli suuri kivi. 3 Kun kaikki laumat olivat kokoontuneet sinne, kivi vieritettiin kaivon suulta ja eläimet juotettiin. Sen jälkeen kivi pantiin taas paikoilleen kaivon suulle. 4 Jaakob kysyi paimenilta: ”Veljeni, mistä te olette?” He vastasivat: ”Me olemme Haaranista.” 5 Hän kysyi heiltä: ”Tunnetteko te Laabanin, Naahorin pojan?” He vastasivat: ”Tunnemme.” 6Jaakob kysyi heiltä: ”Voiko hän hyvin?” He vastasivat: ”Kyllä. Tuolla tulee hänen tyttärensä Raakel lampaiden ja vuohien kanssa.” 7 Jaakob sanoi: ”Nythän on täysi päivä, eikä ole vielä aika koota karjaa. Juottakaa lampaat ja vuohet ja viekää ne laitumelle.” 8 Paimenet vastasivat: ”Emme voi, ennen kuin kaikki laumat ovat koolla ja kivi on vieritetty kaivon suulta. Sitten juotamme lampaat ja vuohet.” 9 Jaakobin vielä puhuessa heidän kanssaan Raakel tuli isänsä lampaat ja vuohet mukanaan, sillä Raakelin oli tapana käydä paimenessa. 10 Kun Jaakob näki Raakelin, äitinsä veljen Laabanin tyttären, ja Laabanin lampaat ja vuohet, hän astui esiin, vieritti kiven kaivon suulta ja juotti enonsa lauman. 11Sitten Jaakob suuteli Raakelia ja puhkesi äänekkääseen itkuun. 12 Jaakob kertoi Raakelille, että hän oli tämän isän sukulainen ja Rebekan poika. Raakel juoksi kertomaan isälleen. 13 Kun Laaban kuuli Jaakobin, sisarensa pojan, tulosta, hän juoksi tätä vastaan. Hän syleili ja suuteli Jaakobia ja toi hänet kotiinsa. Jaakob kertoi Laabanille kaiken, mitä oli tapahtunut. 14 Laaban sanoi hänelle: ”Sinä todellakin olet minun luutani ja lihaani.” Kun Jaakob oli asunut hänen luonaan kuukauden päivät, 15 Laaban sanoi Jaakobille: ”Olethan sinä tosin sukulaiseni, mutta pitäisikö sinun palvella minua palkatta? Sano minulle, mikä on palkkasi.”
Jaakobin vaimot
16Laabanilla oli kaksi tytärtä. Vanhemman nimi oli Leea ja nuoremman Raakel. 17 Leealla oli miellyttävät silmät, Raakel taas oli kaunis vartaloltaan ja kasvoiltaan. 18 Jaakob rakasti Raakelia. Niinpä hän sanoi Laabanille: ”Minä palvelen sinua seitsemän vuotta saadakseni nuoremman tyttäresi Raakelin.” 19Laaban vastasi: ”On parempi, että annan hänet sinulle kuin että antaisin hänet jollekin toiselle. Jää luokseni.” 20 Niin Jaakob palveli Raakelin vuoksi seitsemän vuotta, ja ne tuntuivat hänestä muutamilta päiviltä, koska hän rakasti Raakelia. 21 Sen jälkeen Jaakob sanoi Laabanille: ”Anna minulle vaimoni, sillä palvelusaikani on täyttynyt ja tahdon mennä hänen luokseen.” 22 Silloin Laaban kutsui kokoon kaikki paikkakunnan asukkaat ja laittoi pidot. 23 Mutta illalla hän ottikin tyttärensä Leean ja vei hänet Jaakobin luo, ja tämä yhtyi häneen. 24 Laaban antoi orjattarensa Silpan tyttärelleen Leealle orjattareksi. 25 Kun tuli aamu, Jaakob näki, että nainen olikin Leea. Jaakob sanoi Laabanille: ”Mitä oletkaan minulle tehnyt? Enkö ole palvellut sinua Raakelin vuoksi? Miksi petit minut?” 26 Laaban vastasi: ”Meidän seudullamme ei tehdä niin, että nuorempi annettaisiin ennen vanhempaa. 27 Vietä nyt vain tämä viikko loppuun, niin myös Raakel annetaan sinulle palkaksi, kunhan teet minulle työtä vielä toiset seitsemän vuotta.” 28 Jaakob suostui siihen, ja kun hän oli viettänyt sen viikon loppuun, Laaban antoi myös tyttärensä Raakelin hänelle vaimoksi. 29 Laaban antoi orjattarensa Bilhan tyttärelleen Raakelille orjattareksi. 30 Jaakob yhtyi myös Raakeliin, ja hän rakasti enemmän Raakelia kuin Leeaa. Niin Jaakob palveli Laabanin luona vielä toiset seitsemän vuotta.
Jaakobin lapset
31Kun Herra näki, että Leeaa syrjittiin, hän avasi Leean kohdun. Raakel sen sijaan oli hedelmätön. 32Leea tuli raskaaksi, synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Ruuben sanoen: ” Herra on nähnyt minun kurjuuteni. Nyt mieheni varmaan rakastaa minua.” 33 Hän tuli jälleen raskaaksi, synnytti pojan ja sanoi: ” Herra on kuullut, että minua syrjitään. Siksi hän on antanut minulle myös tämän.” Hän antoi pojalle nimen Simeon . 34 Hän tuli uudelleen raskaaksi, synnytti pojan ja sanoi: ”Tällä kertaa mieheni varmaan kiintyy minuun. Olenhan synnyttänyt hänelle kolme poikaa.” Siksi hän antoi pojalle nimen Leevi . 35 Leea tuli jälleen raskaaksi, synnytti pojan ja sanoi: ”Nyt minä kiitän Herraa .” Siksi hän antoi pojalle nimen Juuda . Sitten hän lakkasi synnyttämästä.

Currently Selected:

1. Mooseksen kirja 29: FinRK

Highlight

Share

Copy

None

Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in