YouVersion Logo
Search Icon

1. Aikakirja 7

7
Isaskarin jälkeläiset
1Isaskarin pojat olivat Toola, Puua, Jaasuv ja Simron, kaikkiaan neljä.
2Toolan pojat olivat Ussi, Refaja, Jeriel, Jahmai, Jibsam ja Samuel. He olivat perhekuntiensa päämiehiä ja urheita sotureita, Toolan jälkeläisiä. Daavidin aikana heidän lukumääränsä oli sukuluetteloiden mukaan kaksikymmentäkaksituhatta kuusisataa. 3 Ussin poika oli Jisrahja, ja Jisrahjan pojat olivat Miikael, Obadja, Jooel ja Jissia, kaikkiaan viisi, kaikki päämiehiä. 4 Heidän lisäkseen oli sukuluetteloiden mukaan perhekunnittain taisteluun valmiina sotajoukkoina kolmekymmentäkuusituhatta miestä. Toolan jälkeläisillä oli nimittäin paljon vaimoja ja lapsia. 5 Heidän veljensä kaikissa Isaskarin suvuissa olivat urheita sotureita. Sukuluetteloihin merkittyjä oli kaikkiaan kahdeksankymmentäseitsemäntuhatta.
Benjaminin jälkeläiset
6Benjaminin pojat olivat Bela, Beker ja Jediael, kaikkiaan kolme. 7Belan pojat olivat Esbon, Ussi, Ussiel, Jerimot ja Iiri, kaikkiaan viisi, perhekuntiensa päämiehiä, urheita sotureita. Heitä oli sukuluetteloihin merkittyinä kaksikymmentäkaksituhatta kolmekymmentäneljä.
8Bekerin pojat olivat Semira, Jooas, Elieser, Eljoenai, Omri, Jeremot, Abia, Anatot ja Aalemet. Kaikki nämä olivat Bekerin poikia. 9 Sukuluetteloidensa mukaan merkittyjä perhekuntiensa päämiehiä, urheita sotureita, oli kaksikymmentätuhatta kaksisataa.
10Jediaelin jälkeläiset olivat hänen poikansa Bilhan ja Bilhanin pojat Jeus, Benjamin, Eehud, Kenaana, Seetan, Tarsis ja Ahisahar. 11 Kaikki nämä seitsemäntoistatuhatta kaksisataa olivat Jediaelin jälkeläisiä, perhekuntiensa päämiehiä, urheita sotureita, sotakelpoisia miehiä valmiina taisteluun.
12Suppim ja Huppim olivat Iirin poikia, ja Huusim oli Aherin poika.
Naftalin jälkeläiset
13Naftalin, Bilhan pojan, pojat olivat Jahatsiel, Guuni, Jeeser ja Sallum.
Manassen jälkeläiset
14Manassen poika oli Asriel, jonka synnytti Manassen aramilainen sivuvaimo. Hän synnytti myös Maakirin, Gileadin isän. 15 Maakir otti vaimoksi Huppimin ja Suppimin sisaren, jonka nimi oli Maaka. Hänen toisen poikansa nimi oli Selofhad, ja Selofhadille syntyi tyttäriä. 16Maaka, Maakirin vaimo, synnytti pojan, jolle hän antoi nimen Peres. Peresin veljen nimi oli Seres, ja tämän pojat olivat Uulam ja Rekem. 17 Uulamin poika oli Bedan. Nämä olivat Manassen pojan Maakirin pojan Gileadin pojat. 18 Gileadin sisar Mooleket synnytti Iishodin, Abieserin ja Mahlan. 19 Semidan pojat olivat Ahjan, Sekem, Likhi ja Aniam.
Efraimin jälkeläiset
20Efraimin poika oli Suutelah, tämän poika oli Bered, tämän Tahat, tämän Elada, tämän Tahat, 21tämän Saabad ja tämän Suutelah. Efraimin poikia olivat myös Eser ja Elead. Mutta siinä maassa syntyneet Gatista kotoisin olevat miehet surmasivat heidät, koska he olivat lähteneet ryöstämään näiden karjaa. 22 Heidän isänsä Efraim suri kauan, ja hänen veljensä tulivat lohduttamaan häntä.
23Sitten Efraim yhtyi vaimoonsa, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Hän antoi pojalle nimen Beria , koska tämän syntymä oli tapahtunut perhettä kohdanneen onnettomuuden aikana. 24 Hänen tyttärensä oli Seera. Tämä rakensi Ala- ja Ylä-Beet-Hooronin sekä Ussen-Seeran. 25 Hänen poikansa olivat Refah ja Resef. Resefin poika oli Telah, tämän poika oli Tahan, 26 tämän Ladan, tämän Ammihud, tämän Elisama, 27tämän Nuun ja tämän Joosua. 28Heidän omistamansa maat ja asuinpaikat olivat Beetel ja sen ympärillä olevat kylät, idässä Naaran ja lännessä Geser ja sen ympärillä olevat kylät sekä Sikem ja sen ympärillä olevat kylät Aijaan ja sitä ympäröiviin kyliin asti. 29 Lisäksi heille kuuluivat manasselaisten rajalla olevat Beet-Sean ja sen ympärillä olevat kylät, Taanak ja sen ympärillä olevat kylät, Megiddo ja sen ympärillä olevat kylät ja Door ja sen ympärillä olevat kylät. Näissä asuivat Joosefin, Israelin pojan, jälkeläiset.
Asserin jälkeläiset
30Asserin pojat olivat Jimna, Jisva, Jisvi ja Beria. Heidän sisarensa oli Serah. 31Berian pojat olivat Heber ja Malkiel, joka oli Birsaitin isä. 32 Heberille syntyi Jaflet, Soomer, Hootam ja heidän sisarensa Suua. 33 Jafletin pojat olivat Paasak, Bimhal ja Asva. Nämä olivat Jafletin pojat. 34 Semerin pojat olivat Ahi, Rohga, Hubba ja Aram. 35 Hänen veljensä Heelemin pojat olivat Soofah, Jimna, Seeles ja Aamal. 36 Soofahin pojat olivat Suuah, Harnefer, Suual, Beeri, Jimra, 37 Beser, Hood, Samma, Silsa, Jitran ja Beera. 38 Jeterin pojat olivat Jefunne, Fispa ja Ara. 39 Ullan pojat olivat Aarah, Hanniel ja Risja. 40 Kaikki nämä olivat Asserin jälkeläisiä, perhekuntiensa päämiehiä, urheita sotureita, ruhtinaista ensimmäisiä. Sukuluetteloiden mukaan Asserin heimon sotakelpoisten miesten lukumäärä oli kaksikymmentäkuusituhatta.

Currently Selected:

1. Aikakirja 7: FinRK

Highlight

Share

Copy

None

Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in